tuo on klarinetti

Livahdin tänään kuudesluokkalaisten konserttiin, jossa oli kapellimestarioppilaita
ja vanha kapellimestari, joka sanoi välillä jotain sellaista kuin "tuo on oboe" tai "rautavaara on vähän kuin bachia" tai "oottepas te hiljaa"

Tajusin vasta vähän aikaa sitten, että klarinetti on kyllä ihan oikea soitin
tai sitten olen ymmärtänyt sitä vähitellen ja äsken huomasin että suhtautumiseni on muuttunut
en kyllä osaa selittää,
varmaan vähän samaan tapaan kuin jokin melodica on melkein soitin
mutta klarinetti on kyllä ihan oikea soitin

jollain tapaa hyvin vaikeaa muodostaa ymmärrettäviä lauseita, 
välillä kylläkin pulpahtaa ja sen takia huolehdin että aivokirja on aina mukana

sinne on ilmestynyt esimerkiksi tällaisia kirjoituksia:

pyöräni palasi pyöräsairaalasta

otin vihreän ruututakin komerosta

kissalla on sininen kaulapanta

huomenna en juo kahvia

patarumpu-piccoloduo
 
sitrushedelmärooibostee

olen aivan lötkö


 mielestäni kovin selkeitä ajatuksia, kertovat viime päivien elämästäni totuudenmukaisesti

no nytten mä lähden venetsiaan, tai siis huomenna

kevätuhri

minun sietäisi olla nukkumassa, hengitykseni kyllä jo nukkuu
muut osat eivät vielä nuku

huomenna vedän kauluspaidan ja henkselit päälleni ja esitän kappaleen, joka kertoo aivan varmasti rotkoon putoamisesta, tai en ole kyllä aivan varma putoaako siinä kukaan rotkoon mutta hyvin lähellä se ainakin on

ensi viikolla taidan mennä Venetsiaan, kuinka se on mahdollista

kissa kuunteli koko lauantain beethovenin sinfonioita, se on ehkä masentunut koska sen uusi kaveri ei enää käy leikkimässä meidän pihalla 

tärkeä ruotsinkielinen sana:
notenfresser - nuotinahmija

pääsiäinen sinfoniaorkesterissa

Olen erittäin hämilläni!!!
en tiedä, menenkö oikeaan vai väärään suuntaan
menen erittäin nopeasti johonkin suuntaan, ymmärrän asioita joita en ennen ymmärtänyt
kuten vaikka sosiaalisen elämän vähenemisen
ja alitajuisen kilpailun ja oikeiden ihmisten tuntemisen ja kolmen kaavan kolmannen iskun paikan ja Matteus-passion ja harjoitteluun pakenemisen

vakavuutta en ymmärrä vieläkään
minua hymyilytti, kun jouset soitti pizzicatoaaltoja Tsaikovskissa ja kun huilujen takapotkut osui oikeaan kohtaan ensimmäistä kertaa vasta konsertissa
ja kun kapellimestari sanoi "hyvä", minä hymyilin, olin kovin iloinen, mietin vain että miksi muut eivät näyttäneet ollenkaan iloisilta
hymyilytti kun kanssani haluttiin illalla spontaanisti soittaa Kuhlaun duoja prima vista
ja kun oboisti ja alttoviulisti soittivat Kuutamosonaattia
ja kun katsoin salaa tyhjässä salissa, miltä kapellimestarin partituuri näyttää

sanojen "tosissaan" ja "vakavissaan" välillä on lumoava raja,
voin olla tosissani, mutta en kyllä voi olla vakavissani

lähinnä kuitenkin kai pelottaa